Kulttuurialan työntekijöistä suuri osa on tällä hetkellä freelancereita, jotka työllistävät itse itsensä. Osalla tämä on vapautta valita ja toteuttaa. Osalle kyseessä on pakko.
Muitakin aloja vaivaava pakkoyrittäjyys näkyy kulttuurialalla. Palkallisia työsuhteita on yhä vähemmän ja yhä useammin vaaditaan kykyä tehdä työ alihankintana.
Miten tämä eroaa palkkatyöstä? Itsensä työllistävä yrittäjä tekee käytännössä saman työn, kuin palkansaaja, mutta vastaa itse omasta työterveyshuollon maksuistaan ja on täysin vastuussa omasta toiminnastaan. Yrittäjänä on vastuussa myös omista vakuutuksistaan, eläkemaksuistaan ja sosiaaliturvastaan.
Tämä johtaa tilanteeseen, jossa työ teetetään halvemmalla, pienemmällä vastuulla ja huonommilla työehdoilla. Freelancerit eivät voi myöskään tällä hetkellä neuvotella kollektiivisesti paremmista ehdoista, vaan jokaisen pitää tehdä omat neuvottelunsa. Useamman ”yrityksen” yhteisneuvottelut tulkitaan kartelliksi.
Tällä hetkellä eletään kuitenkin murrosvaihetta. EU linjasi viime syksynä, että tietyissä tilanteissa freelancerit voivat toimia kollektiivina ja neuvotella itselleen yhteiset työedut ja palkat.
Medialiitto on kuitenkin kieltäytynyt astumasta neuvottelupöytään. Mediayrityksiä edustava työnantajajärjestö kyseenalaistaa lain tulkintaa ja kutsuu neuvotteluja laittomiksi. Todellisuudessa on paljastumassa Medialiiton edustamien yritysten systemaattinen työehtojen ja palkkojen poljenta pakkoyrittäjyydellä. Jos Journalistiliitto saisi neuvottelut käyntiin, paljastuisi, että todellisuudessa pienyrittäjien käyttö on ollut vain tapa säästää työntekijöistä ja yrittää vierittää vastuu työntekijöiden hyvinvoinnista eteenpäin työn toteuttajille.
Mitä asialle voidaan tehdä?
– Kollektiivinen neuvotteluoikeus on turvattava, jos yksinyrittäjä tekee palkkatyötä vastaavaa työtä.
– Freelancereiden työttömyysturvaa ja sosiaaliturvaa on parannettava lähemmäs palkansaajan työturvaa.
– Valtion on turvattava kulttuurin ja taiteen tulevaisuus riittävällä budjetilla.
– Julkisesti rahoitettujen yhtiöiden pitää välittömästi lopettaa työehtojen ja vastuun välttely tilanteissa, joissa freelancereillä teetetty työ vastaa palkkatyötä.