Lähiaikoina uutiset ovat huutaneet kovaan ääneen Suomen metsien hiilinielun romahdusta. Ensimmäistä kertaa mittaushistoriassa metsien laskennallinen kyky sitoa hiiltä ei kattanut muun maankäyttösektorin hiiltä. Syynä tähän on luonnonvarakeskuksen mukaan vuonna 2021 lisääntynyt puun biomassan väheneminen.
Asiantuntijat puolin ja toisin kertovat mielipiteitään, miten tilanne pitäisi ratkaista. Osan mielestä metsää tulisi hoitaa aktiivisemmin, tuotantometsän pohjakasvustoa karsia, jotta puulle on mahdollisimman hyvät oltavat kasvaa. Toisten mielestä metsälakiin on palautettava pykälä, joka määrittää minkä ikäistä metsää saa hakata.
Kaikissa näissä ideoissa on varmasti hyvää ja toteuttamiskelpoista. Suomen talous tarvitsee puuta ja siitä valmistettavia tuotteita. Metsäteollisuus työllistää suoraan n. 42 000 ihmistä. Puu on uusiutuva luonnonvara. Sen jalostus ja käyttömahdollisuudet kasvavat jatkuvasti. Hyväksyttävä on kuitenkin se, että metsätalous ei tällä hetkellä ole kantavalla pohjalla. Puun kasvattamisen ja kaatamisen pitää noudattaa logiikkaa, jolla sekä ympäristötavoitteet, että teollisuuden tarpeet täyttyvät.
Tästä pääsemmekin meille suomalaisille ominaiseen luontosuhteeseen. Nimittäin luonnon arvottamiseen. Aiemmin kirjoittamassani tekstissä luonnolla on arvo joko hiilinieluna tai tulonlähteenä. Metsää ei osata ajatella ilman, että sen olemassaololle keksitään hyödyllinen peruste. Metsä on kuitenkin ollut olemassa ennen ihmisiä ja se on olemassa myös ihmisten jälkeen. Luonnon oma itseisarvo pitää oppia hyväksymään.
Maailmassa on tällä hetkellä tavoitteena suojella 30 % planeetasta luonnon säilyttämiseksi. Suomessa tulisi pyrkiä samaan prosenttilukemaan. Ainakin aluksi. Kaiken suojellun ei toki tarvitse olla metsää. Suot, järvet, niityt ja joet kaipaavat rauhaa siinä missä metsätkin. Ilmastonmuutos tulee vaikuttamaan eläimiin jopa enemmän kuin meihin ihmisiin. Tälläkin hetkellä ihmisen toiminta ajaa monet lajit ahtaalle. Nyt on hyvä aika pyrkiä palauttamaan niille luonnollisia elinolosuhteita.
Pirkanmaalla on puhuttanut suunniteltu Puskiaisten oikaisu Lempäälästä Pirkkalaan. Tämä Valtatie 3:n uusi reitti kulkisi suoraan ulkoilu ja virkistysmetsän läpi. Aikana, jolloin yritetään päästä eroon ylimääräisistä hiilidioksidipäästöistä moottoritien rakentaminen n. 10 minuutin ajon vähentämiseksi, ei tunnu järkevältä. Oikaisuun käytettävät rahat voisi ohjata moneen muuhun asiaan, kuten julkiseen liikenteeseen ja paikallisjuniin. Myös olemassa olevan moottoritien turvallisuuteen voisi osaltaan panostaa. Tuleeko Puskiaisten kohdalla vastaan kuitenkin sama suomalaisen ajattelun helmasynti kuin metsistä puhuessa?
Koska kyseessä on vain metsä, sen itseisarvo on olematon ja kymmenen minuutin ajomatka on taloudellisesti arvokkaampi?
